Rauma on kaupunki Suomen länsirannikolla, jossa se maantieteellisesti istahtaa kutakuinkin Turun ja Porin väliin. Rauma perustettiin jo vuonna 1442 ja sen vanha kaupunginosa, Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde. Nykypäivänä Rauma tunnetaan pitsistä, jääkiekosta ja musiikkitapahtumistaan, joista yksi kiehtovimmista on elokuinen Rauma Festivo.
Rauman Konserttiyhdistys
Rauma Festivo on kamarimusiikkifestivaali, jota järjestää Rauman Konserttiyhdistys ry. Rauman Konserttiyhdistys perustettiin jo vuonna 1944, ja se järjesti Raumalla klassisen musiikin konsertteja. Viulutaiteilija Anja Ignatius-Hirvensalo toi kaupunkiin korkeatasoisia kotimaisia ja ulkomaalaisia musiikkitähtiä.
Konsertteja pidettiin Hotelli Raumanlinnan juhlasalissa, ja siellä kuultiin muun muassa sellaisia mestareita kuten oopperalaulaja Martti Talvela, Veikko Tyrväinen ja Kim Borg, viulisti Heimo Haitto sekä sopraano Aulikki Rautavaara. Myös poikakuoro WienerSängerknaben konsertoi näissä tilaisuuksissa. 1960-luvulle tultaessa Konserttiyhdistyksen toiminta alkoi kuitenkin hiljentyä ja pian se lopetettiin kokonaan.
Ralf Gothoni
Ralf Gothoni on suomalainen pianisti ja kapellimestari, jonka sydäntä lähellä on erityisesti kamarimusiikki. Hän on myös säveltäjä ja esseisti, jolla on oma, hyvin selkeä näkemyksensä klassisesta musiikista sekä muusikkouden luonteesta. Hänen mukaansa klassinen musiikki auttaa sekä yksilöitä että yhteiskuntaa ymmärtämään elämää ja ihmisyyttä.
Gothoni on kotoisin Raumalta ja hänen konsertoidessaan vuonna 1983 syntymäkaupungissaan, hänelle ehdotettiin musiikkitapahtuman järjestämistä siellä. Gothoni otti ehdotuksen innostuneesti vastaan ja näin Rauman Konserttiyhdistys herätettiin jälleen toimintaan uuden festivaalin järjestämiseksi. Jo seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen Rauma Festivo.
Taiteelliset johtajat vuorottelevat
Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, on tapahtumasta kasvanut viisipäiväinen erittäin korkeatasoinen kamarimusiikkifestivaali, joka tunnetaan myös maailmalla. Tällä hetkellä taiteellisina johtajina toimivat vuorovuosina kapellimestari Jan Söderblom sekä basso Mika Kares. Söderblom on johtanut festivaalia vuodesta 2012 ja Kareksen ensimmäinen vetovuoro oli vuonna 2015.
Itämeren puolesta vuonna 2013
Festivaalin teema vaihtuu joka vuosi ja vuonna 2013, festivaalin 30-vuotisjuhlissa se oli Itämeri. Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja samalla yksi ainutlaatuisimmista ekosysteemeistä. Festivaalin johtajana toimi vuonna 2013 Jan Söderblom, joka halusi tällä teemalla tuoda huomiota kärsivälle Itämerelle ja tehdä ihmiset tietoiseksi sen tilasta.
Itämeren pelastaminen puhdistamalla on iso hanke, johon kaikkien Itämerta ympäröivien maiden tulee osallistua ja toimia yhteistyössä. Tätä symboloimaan Söderblom kutsui kamarimuusikkoja soittamaan Raumalle kaikista Itämeren maista. Festivaalin konserteissa eri maista tulevien muusikoiden täytyy musisoida kitkatta yhdessä, niin kuin Itämeren maiden täytyy työskennellä saumattomasti yhdessä Itämeren pelastamiseksi.
Mika Kareksen debyytti vuonna 2015
Kesällä 2015 oli Mika Kareksen vuoro toimia festivaalin taiteellisena johtajana. Festivaali on pyritty tuomaan ihmisten keskuuteen ja soittamaan ei vain juhlasaleissa, vaan siellä, missä ihmisetkin ovat. Konsertteja kuultiin siis muun muassa kahviloissa ja yksityispihoilla, joista aina seuraavaan suunnistamalla sai kokea sarjan ainutlaatuisia esityksiä.
Tänä vuonna aloitettiin myös yhteistyö Rauma Bluesin kanssa ja liekö tämä vai jokin muu syynä siihen, että silloin tehtiin myös Festivon uusi yleisöennätys, noin 3500 kuulijaa.
Yleisö sai päättää vuonna 2016
Vuoden 2016 Festivossa yleisö sai päättää tapahtuman avajaiskonsertin ohjelmistosta. Festivaaliin kutsuneet muusikot tapasivat vasta paikan päälle ja soittivat kylmiltään yleisön heille valitseman teoksen. Tämän jälkeen teosta harjoiteltiin festivaalin aikana ja se esitettiin uudestaan loppukonsertissa, jolloin yleisö sai kuulla uuden version teoksesta ja konkreettisesti kuulla, mitä teokselle tapahtuu, kun se käy läpi harjoitteluprosessin.
Vuonna 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla ja se on myös juhlavuosi 575 vuotta täyttävälle Rauman kaupungille. Täydellinen festivaalin ohjelma julkaistaan vuoden 2017 helmikuussa.